Otteluraportti 21.5.2022 Peimari UTD - PaiHa
Julkaistu: 07.06.2022 10.24

Otteluraportti 21.5.2022 Peimari UTD - PaiHa

Haka ja Peimari tasasivat pisteet maalittomassa paikallispelissä: Peimari United - PaiHa 0-0 (0-0)

Viime lauantaina Peimari United ja Paimion Haka kohtasivat miesten kolmosessa ensimmäistä kertaa lähes kahden vuoden tauon jälkeen, edellinen kohtaaminen elokuussa 2020 päättyi 1-1 lukemiin.

Lauantaina nähtiin ajoittain hyvin kiivas ja 0-0 lukemista huolimatta tapatumarikas kamppailu. Ottelu alkoi hyvin tunnustelevissa merkeissä Peimarin vastatessa pallonhallinnasta, Haka iski toiseen päähän vastahyökkäyksin. Ottelun ensimmäiset puolittaiset tilanteet nähtiin noin kymmenen minuutin kohdalla, mutta maalivahdit pääsivät pallojen tielle. Pelin edetessä Haka pääsi paremmin mukaan ja puolen tunnin kohdalla Juho Koivunen pääsi murtautumaan rangaistuspotkualueen oikealta puolelta sisään. Koivusen syöttö tavoitti maalin edustalta Haya Fofanan joka iski pallon maaliin. Ottelun tuominnut Santeri Ojala näki kuitenkin tilanteessa rikkeen ja peliä jatkettiin tasalukemista. Ensimmäisen jakson lopulla tunteet pääsivät kertaalleen kuumenemaan ja pienen torikokouksen jälkeen molemmat joukkueet pääsivät vielä kertaalleen yrittämään maalintekoa. Vain hetki ennen taukoa Peimarin Alban Ferati laukoi kovan laukauksen 25 metristä kohti oikeaa yläkulmaa, mutta Hakan 16-vuotias maalivahtilupaus Aldin Foric venyi pallon tielle.

Toisella jaksolla kiivas taistelu kolmesta pisteestä jatkui. Jakson alkupuolella Haka oli aktiivisempi osapuoli, mutta Justino Antunesin ja Flamur Ibrahimin johtama Peimari-puolustus piti pintansa. Haka pääsi hakemaan osumaa useasta erikoistilanteesta, mutta tulosta ei syntynyt. Samaan aikaan Peimari iski nopeilla ja vaarallisilla vastahyökkäyksillä takaisin, mutta Miikka Länsimiehen ja Eero Taipaleen vahva esitys Hakan alakerrassa esti Peimarilaisten osumat. Ottelun viime minuuteilla Peimari pääsi niskanpäälle ja pallo kävi jo kahteen otteeseen ylärimassa. Aivan ottelun viimeisillä hetkillä Haka sai vielä kulmapotkun, mutta tulosta ei syntynyt ja pisteet tasattiin lukemin 0-0.

Lauantain pelissä noin 200-päinen yleisö sai nähdä ajoittain kovatempoista ja viihdyttävää jalkapalloa, lukuisia maalipaikkoja, sekä ennen kaikkea kovaa ja kiivasta taistelua pisteistä. Ottelun parhaimmistoa olivat jo mainitut puolustuspään pelaajat, sekä molemmat maalivahdit. Lisäksi keskikentän taiturit Hakan Koivunen ja Peimarin Aki Varjonen esittivät näyttäviä suorituksia hyökkäystenrakentelussa. Tilanteisiin ja tapahtumiin nähden tasatulos oli varmasti molemminpuolin ansaittu, vaikka molemmille joukkueille olisi luonnollisesti kelvannut ottelusta kolme pistettä.