Paimion Hakan naiset osallistuvat kahteen sarjaan
Julkaistu: 08.04.2022 23.38

Paimion Hakan naiset osallistuvat kahteen sarjaan

Kauden aikana luvassa on yhteensä neljäkymmentä ottelua Kolmosessa ja Nelosessa

Ensimmäistä kertaa Paimion Hakan historiassa seuralla on kaksi naisten joukkuetta Edustus ja Akatemia. Lisäksi 8v8 -sarjassa pelaa seuran kolmas naisten joukkue, PaiHa Ladies. Alkavalla kaudella Hakan Edustus pelaa Naisten Kolmosessa ja Akatemia aloittaa toimintansa Naisten Nelosessa. Käytännössä kahdesta erillisestä joukkueesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan noin 30 pelaajaa harjoittelee ja pelaa yhdessä Kari Löytösen, Sami Haltian ja Niko Hörkön komennuksessa.

Akatemian kausi alkaa tulevana lauantaina 9.4. klo 16.30 kotiottelulla KHT Soikalla. Vieraaksi Paimioon matkaa Jomala IK Ahvenanmaalta. Yhteensä Naisten Nelosen lännen lohkossa on mukana 12 joukkuetta ja sarja pelataan kaksinkertaisena.

- Kauteen valmistautuminen on sujunut hyvin. Harjoitusotteluita olisi voinut olla enemmänkin, mutta onneksi pelaajamäärämme on mahdollistanut pelaamisen myös oman joukkueen kesken, Löytönen toteaa.

Hakan Edustuksen kausi alkaa vasta huhtikuun lopulla, kun lauantaina 23.4. Paimioon reissaa niin ikään Ahvenanmaalta IFK Mariehamn. Naisten Kolmonen pelataan myös kaksinkertaisena sarjana. Lännen lohkossa joukkueita on mukana kymmenen. Pelattavia otteluita kertyy kahdessa sarjassa yhteensä siis huimat neljäkymmentä.

- Kaksi sarjaa vaatii pelaajiltamme sitoutumista, sillä etenkin monet U20-pelaajat pelaavat molempien sarjojen otteluita. Tarkoituksena on kuitenkin tehdä tiivistä yhteistyötä B-tyttöjen ja Naisten Akatemia joukkueen kesken. Lisäksi 06- ja 07-syntyneitä junioreita voidaan nähdä kauden aikana myös Edustuksen riveissä. Tavoitteena on tarjota jokaiselle sopiva taso, kertoo Löytönen.

Paimion Hakan Naisten seuraavat kotiottelut KHT Soikalla:

La 9.4. klo 16.30 PaiHa Akatemia – Jomala IK
La 23.4. klo 14.30 PaiHa Edustus – IFK Mariehamn