Sitkeä taistelu ei tuonut pisteitä
Julkaistu: 19.05.2022 17.21

Sitkeä taistelu ei tuonut pisteitä

Hakalle hyvästä taistelusta huolimatta niukka tappio: PaiHa-ÅIFK 0-1 (0-1)

PaiHa lähti kauden toiseen kotiotteluun haastamaan sarjassa toisena olevaa ÅIFK:ta. Kokoonpanossa nähtiin pari pientä muutosta. Jani Granit aloitti maalilla, PaiHa-kapteeni Fredrik Kuokkanen palasi kokoonpanoon ja lisäksi Eero Taipale nousi aloituskokoonpanoon.

Lauantain ottelu oli ajoittain temmoltaan kova ja samalla hyvin fyysinen taistelu. Ottelu alkoi ÅIFK:n hallinnalla, mutta siitä huolimatta kotijoukkue sai ensimmäisen paikan; harhasyötön jälkeen Daniel Hörkkö sai pallon 16 metrissä ja laukaus suuntautui vain vähän ohi. Vierasjoukkue sai ensimmäisellä jaksolla rakennettua selkeästi vaarallisemmat maalipaikat, mutta hienon pelin PaiHan maalilla pelannut Jani Granit oli kerta toisensa jälkeen pallon tiellä. 13 minuutin kohdalla Haka-puolustukselle kävi pieni nukahdus ja ÅIFK pääsi iskemään oikealta laidalta kahdella hyökkääjällä yhtä PaiHa-puolustajaa vastaan. Hieman paitsiolta haiskahtaneessa tilanteessa lopulta Arman Palani pääsi iskemään pallon maalin edustalta verkon perukoille ja lukemiksi 0-1. Ennen taukoa nähtiin vielä dramatiikkaa, kun PaiHa-hyökkääjä Vinilson pääsi oikealta laidalta läpi ja hänet kaadettiin rankkarialueella. Tuomari näytti jo kertaalleen palloa rankkaripilkulle, mutta perui päätöksensä ja tilannetta jatkettiin tuomaripallolla. Tauolle siirryttiin 0-1 lukemissa.

Tauon jälkeen kentälle tuli selvästi sisuuntunut ja terävämpi kotijoukkue ja toinen jakso mentiin selvästi PaiHan komennossa. Haka sai aikaan useita vaarallisia paikkoja ja erikoistilanteita, mutta tällä kertaa onnikaan ei ollut myötä. Viimeisen puolen tunnin aikana Otso Milan ja Aaro Hällfors toivat vielä vaihdosta uutta virtaa Hakan peliin, mutta lopulta Hakan oli tyytyminen karvaaseen tappioon. Piste tai jopa kolme olisi ollut tarjolla, mutta onni ei ollut tällä kertaa myöden.

Hakan parhaimmistoa lauantain pelissä olivat Fredrik Kuokkasen ja Eero Taipaleen lisäksi vakuuttavasti maalilla pelannut Jani Granit, sekä terävästi hyökkäyksessä esiintynyt Vinilson. PaiHan pelit jatkuvat lauantaina paikallisottelulla Sauvossa.