
Haka hallitsi ottelun alkua, mutta luvialaiset pääsivät silti ennen ensimmäisen erän puoliväliä kahdella nopealla maalilla pienelle karkumatkalle. Haka kavensi erän loppuun tilanteeksi 1-2 aloituskuviosta, josta Aleksi Sillanpää laukoi suoraan syötöstä oppikirjamaalin.
Toisen erän alussa syntyi ensin Elmeri Elon kovalla laukauksella Hakan tasoitus. Vain pari minuuttia myöhemmin Haka siirtyi ottelussa johtoon, Iikka Kylenin viimeistellessä tilanteeksi 3-2. Haka ei kuitenkaan saanut johtoasemasta kauan nauttia, kun LuKi laittoi omaan peliinsä uuden vaihteen silmään ja toiselle erätauolle siirryttiin jälleen Hakan tappioasemassa, lukemissa 3-4.
Kolmanteen erään Haka tuli jälleen vahvasti ja tasoitti ottelun, Rasmus Hörkön ohjattua kiekon napakasti verkon perukoille. Tämän jälkeen maaleja tehtiin vuorotahtiin. Ensin LuKi jälleen johtoon, Waltteri Saariston ylivoimamaalilla Haka tasoihin, mutta LuKi puolestaan ylivoimalla uudestaan maalin johtoon. Tolppalaukausta lähemmäs ei Haka enää tasoitusyrityksissään päässyt. Viimeisen osumansa LuKi viimeisteli tyhjään maaliin, Hakan vielä yrittäessä tasoitusta pelaamalla ilman maalivahtia.
-Omassa kiekollisessa pelissä olimme hyviä, ei vain aina hoidettu loppuun asti kaikkia puolustustehtäviä mitä voitto olisi vaatinut. Vastustaja oli toki viisikkopelissään myös hyvä. Maalivahti Arttu Saarinen antoi omalla esityksellään meille mahdollisuuden voittaa ja Elmeri Elon paluu pienen sairastelun jälkeen vahvana ja työteliäänä kaukaloon ilahdutti, kommentoi Hakan päävalmentaja Lasse Lintula ottelua.
Vierasjoukkueen riveissä nähtiin huikea määrä kokemusta, kun LuKin ykkösketjua johti yli 400 SM-liigaottelua, noin 180 KHL-peliä ja yli 20 A-maaotteluakin urallaan pelannut 37-vuotias Mika Niemi. Vaikka omiin tilastoihin ei Paimiossa kertynyt kuin yksi syöttöpiste, kunnostautui Niemi erityisesti aloituksissa ja pelintekijänä. Ketjukaverit tehtailivatkin yhteensä neljä maalia, ja myös ratkaisivat ottelun LuKin voitoksi kolmannessa erässä.
Hakan haasteet kovenevat, kun seuraavaksi vastaan luistelee lyhyen ajan sisään kaksi sarjan kärkijoukkuetta. Vieraspelissä Kupittaalla on torstaina 4.12. vastassa Chiefs. Haka-VG-62 pelataan kotiareenalla lauantaina 6.12. klo 17.30.
Kuva: Marko Rintanen, arkistokuva 2021