Paimion Hakan naisten edustusjoukkue kohtasi Naisten Kolmosen kotiottelussa lauantaina Tampere Unitedin, joka on lohkossa tällä hetkellä toisena. Kolmatta sijaa pitävä PaiHa olisi päässyt voitolla tamperelaisten ohi sarjataulukossa. Lauantain ottelussa pisteet kuitenkin jaettiin, sillä kumpikaan joukkueista ei onnistunut maalinteossa.
Ottelu oli molemmilta joukkueilta vankkaa puolustamista. Etenkin ensimmäisellä jaksolla paimiolaiset olivat ottelussa askeleen perässä ja joukkueen pallopeli oli rauhatonta. PaiHan harvat hyökkäykset eivät päättyneet vaarallisiin maalintekoyrityksiin.
TamU oli ottelussa hallitseva osapuoli ja se sai pidettyä pitkiäkin aikoja palloa PaiHan kenttäpuoliskolla. Kotijoukkue onnistui kuitenkin pitämään vastustajan pois vaarallisilta maalipaikoilta urhealla puolustamisella. TamU joutui tyytymään kaukolaukauksiin, jotka PaiHan maalivahti Emma Suominen liimasi itsevarmasti.
- Kokonaisuutena peli oli haasteellinen, emmekä saaneet luotua riittävän vaarallisia hyökkäyksiä TamUn maalille. Sinnikkäällä taistelulla saimme kuitenkin pidettyä oman maalin puhtaana ja kairasimme joukkueellemme pisteen, Suominen kertoo.
Paimion Hakan seuraava ottelu pelataan vasta perjantaina 16. elokuuta klo 19, kun Maskun Palloseura saapuu KHT Soikalle. Täksi kaudeksi Kolmoseen nousseella MaPSilla on vielä pistetili avaamatta.
Kuva: Harri Falck. Suomen Cupin ottelu keväällä.
16.09.2024 20.06 | PaiHa voittoon jälleen nollapelillä |
08.09.2024 21.10 | Voitto Liedon Pallosta nollapelillä |
03.09.2024 22.10 | Naisten Edustus kärsi tiukan tappion sarjakärjelle |
29.08.2024 17.32 | Naisten Edustus järjesti maalijuhlat Turussa |
24.08.2024 20.00 | Naisten Edustus taisteli pisteen Paraisilta |
05.08.2024 11.40 | Kolmosen kärkikamppailu päättyi maalittomaan tasapeliin |