Paihan P13 ylsivät upeasti peräti kahdeksan parhaan joukkoon kovassa HesaCupin Elite-sarjassa, jossa osallistuvia joukkueita oli 21. Lopulta matka päättyi puolivälieriin PK-35:a vastaan niukan 2-1 -tappion jälkeen.
Vastustajat olivat ehdotonta Suomen huippua, ja joukossa olivat mm. HJK/1 ja RCDE, jotka voidaan tässä ikäluokassa lukea Suomen kärjeksi. Ylipäätään jokainen joukkue 21 porukan joukossa olivat etukäteen reippaasti PaiHaa ylempänä sarjoissa pelaavia joukkueita (Eteläliigan mitalisarjaa, Pohjoisen liigaa, Etelän Ykkösen kärkeä....). PaiHan joukkue on kaksi vuotta pelannut Lännen Kakkosta, josta nyt kesällä noustiin syksyksi Lännen Ykköseen. Haastetta lisäsi vielä se että pelit pelattiin 11v11 -muodossa, josta tällä ryhmällä oli tasan yhden harjoituspelin kokemus. Suurin osa vastustajista oli pelannut jo koko tämän vuoden 11v11 -pelejä.
Lähtökohdat olivat siis haastavat, mutta ajatuksissa oli että saadaan kovia pelejä ja nähdään missä Suomen absoluuttinen kärki menee, tiedettiin että meilläkin on hyvä ryhmä kasassa.
Heti ensimmäisessä pelissä keskiviikkona 9.7. vastaan tuli PPJ Helsingistä, joka pelaa Etelän liigan mitalisarjaa (Suomen TOP6 joukkue). Odotetusti tasoero oli iso ja pallo pyöri pääosin PaiHan kenttäpuoliskolla, vastustajan prässin ollessa huomattavan paljon kovempi mihin Lännen sarjoissa ollaan totuttu. Emme saaneet normaalia syöttöpeliä käyntiin missään vaiheessa ja hyökkäykset jäivät vähäiseksi. Ei ehditty syöttää, kun vastustaja tuli jo kiinni. Mutta joukkueen taistelu ja kurinalainen puolustaminen piti numerot pieninä ja tappio tuli "vain" 0-2 lukemin.
Toinen peli vastassa Lappeenrannasta PePo. Vastustaja oli asteen kevyempi, mutta edelleen selvästi kovempaa sarjatasoa kuin PaiHan ryhmä. Tähän peliin päästiin jo hyökkäämään, ja tiukan taistelun ja melko tasaisesta pelistä 0-2 -tappio.
Turnaus alkoi näin ollen kahdella tappiolla ilman ainuttakaan tehtyä maalia, mikä pojille täysin uusi tilanne kahden vuoden aikana, kun kahta peräkkäistä tappiota ei ole tullut kertaakaan, saati että oltaisiin jääty ilman maaleja. Tätä kokemusta lähdettiin osittain hakemaankin turnauksesta. Päivän viimeisessä pelissä vastaan tuli TPV Tampereelta, joka tullaan kohtaamaan myös syksyllä Lännen Ykkösessä. Heti, kun vastustaja oli ns. siihen mitä Lännessä ollaan totuttu, niin meidän vahvuudet alkoivat näkymään. Pystyttiin murtautumaan tyhjiin tiloihin, ja aloitteet linjan taakse sekä 1v1-haastot toimi. Voitto peräti 6-1, mikä oli hieno päätös ensimmäiseen päivään ja antoi uskoa.
Toiseen päivään lähdettiin taistelemaan A-kaavion paikoista. Ensimmäisenä vastustajan Pohjoisen liigan vahvistettu HauPa YJ. Aikanen aamu tuntui paihalaisten pelissä liikaa, eikä joukkue päässyt ensimmäisellä jaksolla ollenkaan peliin mukaan. Tauolle lähdettiin 0-2 lukemissa. Vaihtojen myötä toiselle jaksolle löydettiin aivan eri peli-ilme ja peli saatiin kavennettua. Upea nousu, mutta tappio lopputulokseksi jäi 1-2 -tappio.
Tämän pelin jälkeen A-kaavion jatkopelit näyttivät lähes mahdottomalta, varsinkin kun vastaan tulisi vielä NuPS (Etelän Ykkösen kärkiryhmä) ja kova meksikolaisryhmä Mexico Allstars. Mutta tähän tilanteeseen pojat löysivät jostain mahtavan pelivireen. Ensin NuPS kaadettiin 2-1 täysin ansaitulla peliesityksellä. Meidän liike, pelin intensiteetti ja pelitaito oli vastustajaa parempi. Voi hyvin sanoa että tämän pelin esitys oli yksi PaiHan ryhmän kovimmista kahden vuoden aikana. Tulos antoi mahdollisuuden päästä A-finaaleihin (12 parhaan joukkoon). Viimeisestä pelistä tarvittiin voitto Mexico Allstars vastaan. Peli oli kahden väsyneen ryhmän taistelua. Kuudes peli kahteen päivään näkyi ottelun tasossa ja temmossa, mutta paihalaisten parempi henkinen kestävyys ja joukkueen toimintakulttuuri ratkaisi pelin PaiHalle 3-0.
Tämä tarkoitti lohkon neljättä sijaa ja A-finaalin paikkaa. Valtava yllätys etukäteen ajateltuna, mutta ilolla otettiin vastaan.
Seuraavana päivänä ensimmäisessä jatko-ottelussa vastaan tuli HJK/2, joka myös muiden vastustajien tavoin etukäteen selvästi meitä edellä ja ylsi omassa lohkossaan toiseksi. Pelin henki oli voitolla jatkoon ja tappiolla ulos. Yllättäen peli oli lähes täysin meidän hallinnassa, varsinkin toisella jaksolla. Paikkoja oli ratkaista peli, mutta emme saaneet maalia hyvistä paikoista, ja lopulta varsinainen peliaika päättyi 1-1. Tästä suoraan rangaistuslaukauskilpailuun, jossa pojat hoitivat tyylikkäästi homma kotiin. Jälleen vahva henkinen kantti nousi esiin. Tämänkin pelin esitys oli suorastaan hämmentävän vahvaa, kuitenkin vastassa joukkue, joka arjessaan toimii HJK:n kilpajoukkueen tavoin. Silti voi sanoa että meidän joukkue ja yksilöt olivat monessa asiassa edellä.
Näin päästiin upeasti puolivälieriin eli kahdeksan parhaan joukkoon. Vastaan asettui PK-35 Helsingistä (jälleen Etelän liigajoukkue), joka pääsi suoraan lohkosijoituksen takia peliin, eli heidän päivänsä ensimmäinen peli. PaiHan pelaajat alkoivat olemaan jo aika väsyneitä, kolmen päivän sisään jo kahdeksas peli edessä ja vaivaa alkoi jo olla monella.Päätettiin kuitenkin, että kaikki jätetään kentälle. Oli hieno kokemus pelata Helsinki Cupin puolivälierää Töölössä ison katsojajoukon edessä. Kaikki todellakin kentälle jätettiin, pelaajat juoksivat ja taistelivat ehkä enemmän kuin koskaan ennen ja päästiin jopa 1-0 johtoon. Vastustaja tasoitti, mutta näytti siltä että jälleen olisi edessä rangaistuslaukauskilpailu. Varsinainen peliaika oli jo täynnä, kun ensin tuomittiin vastustajalle noin 7 metristä epäsuora vapaapotku epäselvän tilanteen jälkeen, ja vapaapotkun jälkitilanteesta paihalaisen käsivirheestä tuomittiin vastustajalle pilkku. Vastustaja laittoi pallon maaliin ja peli päättyi siihen. Luonnollisesti pettymys oli valtava ja oli vaikea sulattaa tilannetta. Rangaistuslaukauskilpailu ja mahdollinen välieräpeli HJK/1 vastaan oli valtavan lähellä. Vastustajan kovuutta osoitti se, että pelasivat turnauksessa kaksi kertaa HJK/1 vastaan ja hävisivät vain 2-1 ja 3-1 nämä pelit.
Olimme vielä viimeisenä päivänä katsomassa finaalia Olympiastadionilla, jonne odotetusti HJK ja RCDE itsensä pelasivat. Peli päättyi rangaistuslaukauskilpailun jälkeen HJK:n voittoon. Oli epätodellinen olo olla katsomassa finaalia ja noin taitavia pelaajia ja joukkueita, kun samalla itse pystyttiin kilpailemaan käytännössä samalla tasolla lähes välieriin saakka.
Turnaus antoi valtavasti kokemuksia pojille ja valmennukselle. PaiHan esitykset ja menestys tuli isona yllätyksenä oikeastaan kaikille vastustajille, monet eivät ikinä olleet seurasta kuulleetkaan. Saimme valtavasti kehuja joka suunnalta ja PK-35 valmennus hämmästeli oikein tosissaan meidän tasoa. Pojat eivät välttämättä ymmärtäneet mihin yllettiin, mutta Paimiossa on erittäin kovia pelaajia, joita voi verrata Suomen parhaimpiin joukkueisiin. Pojat myös yksilöinä pystyivät kovassa tasossa olemaan edukseen.
On hienoa nähdä mihin laadukkaalla arjella harjoittelussa ja nöyrällä tekemisellä ylletään Paimiosta. Ehkä jatkossa tähän syytä keskittyä. Sarjataso ja pelit ovat vain se bonus tai katto. Perusta luodaan laadukkaalla arkiharjoittelulla ja vaatimustasolla siihen. Tähän on syytä keskittyä jatkossakin. Tällä hetkellä uskotaan että se on kunnossa näillä pojilla.
Valmennus ja toimihenkilöt kiittävät poikia upeasta turnauksesta!
- Kimi Ilone
Joukkueessa mukana olivat: Jalava Daniel, Vikki Rasmus, Nurmio Kristian, Salo Leo, Tauriainen Oiva, Shuprudko Kostiantyn, Savikko Joona, Aaltonen Aaro, Bohachov Kiril, Virkkunen Viljami, Tång Joona, Obradovic Luca, Laine Manu, Uggeldal Charlie, Unhola Iiro, Silvander André
Valmentajat: Ilonen Kimi, Savikko Mikko
Huoltaja: Salo Antti
Joukkueenjohtaja: Vikki-Mulari Sinisofia
14.07.2025 13.20 | PaiHan P13-joukkue raivasi tiensä Helsinki Cupin puolivälieriin Elite-sarjassa! |
17.10.2024 12.09 | P12 Vihreä - Lohkovoitto |
18.06.2024 10.37 | Lohkovoittajat Paiha P12 Vihreä |